Tee toimittajahallinnasta kilpailuetu

On arvioitu, että yritykset ulkoistavat jopa 70 prosenttia liikevaihdostaan toimittajaverkostolleen. Luvun odotetaan kasvavan entisestään, kun yhä useampi yritys keskittyy ydinliiketoimintaansa ja luottaa ulkoistamisen voimaan. Toisin sanoen, vaakalaudalla on isoja summia. Hämmentävää kyllä, useimmat yritykset eivät priorisoi toimittajahallintaa. Tai, käytettyään paljon aikaa ja vaivaa huippusopimuksen laadintaan, ne jättävät sopimusseurannan kokonaan toimittajan käsiin.

Toimittajahallinta helpottaa ostamisen suurimpia haasteita

Ammattiostajat kamppailevat usein niinkin yksinkertaiselta kuulostavan asian kanssa, kuin miten tavoittaa mahdolliset toimittajat, ja miten erotella jyvät akanoista. Tämän lisäksi he nimeävät suurimmaksi haasteekseen sen, miten ylläpitää samaan aikaan tasaista toimitusvirtaa, tuotteiden tai palveluiden korkeaa laatua ja kohtuullista hintatasoa. Vastaus on aktiivinen ja prosessoitu toimittajahallinta.

Hankintaprosessin digitalisointi

Alansa huipuiksi tunnustetut hankintaosastot:

  1. lähestyvät hankintatoimea kokonaisvaltaisesti,
  2. hyödyntävät teknologiaa muita enemmän ja
  3. tuovat toimittajahallinnan päätöksentekonsa ytimeen.

Vallitseva digitalisaation megatrendi näkyy nyt myös hankintatoimessa. Sitä ei kannata kuitenkaan typistää pelkäksi muoti-ilmaisuksi. Hankintaprosessin digitalisointi auttaa luomaan online verkostoja oikeanlaisten toimittajakumppanien kanssa, auttaa tallentamaan ja käsittelemään dataa tehokkaasti sekä optimoimaan hankintaprosessin hallinnan – alusta loppuun saakka.

Tee toimittajahallinnasta kilpailuetu

ENNAKOIVA JA KÄYTÄNNÖNLÄHEINEN TOIMITTAJAHALLINTA TUOTTAA PAREMPAA LIIKETOIMINTAA.

Älä laiminlyö kyberturvallisuutta

Yrityksen toimittajaverkosto saattaa aiheuttaa merkittävän kyberriskin, jota ei kannata sivuuttaa. Sen tunnistamisen täytyy olla yksi tärkeimmistä kriteereistä, kun ammattiostaja arvioi ja valitsee toimittajia.

Cloudian tarjoama ratkaisu                                                                                              

Cloudia Toimittajahallinta on keskitetty työkalu koko organisaation kattavaan toimittajasuhteiden hallintaan. Voit valita itsellesi parhaat toimittajat useiden hyvien joukosta ja luokitella ne tulevia tarpeita ajatellen. Voit hioa hankintaprosessiasi ja neuvotella paremmat sopimukset sekä syventää yhteistyötä toimittajien kanssa molempia hyödyttävään suuntaan. Kaikki tämä vie toimintaasi kohti sulavampaa, nopeampaa ja tehokkaampaa toimittajahallintaa ja hankintaa.

Ota yhteyttä