Olemme sopineet yhteistyösopimuksen Sievo Oy:n kanssa

Olemme tehneet yhteistyösopimuksen Sievo Oy:n kanssa. Sopimuksen myötä meidän on mahdollista myydä ja liittää tuotevalikoimaamme Sievon hankinnan analytiikkaan ja raportointiin keskittyviä ratkaisuja. Sievon palvelut pyrkivät tehostamaan ja optimoimaan ostoja kartoittamalla yrityksen hankintoja, etsimällä säästömahdollisuuksia sekä tukemalla säästöprojektien hallinnassa ja ostojen budjetoinnissa.

Yhteistyön myötä molempien osapuolten tavoitteena on pyrkiä tarjoamaan mahdollisimman kattavasti kokonaisvaltaista palvelua yritysten hankintojen toteuttamisen tueksi ja näin palvella asiakaskuntaa entistä paremmin.

”Uskomme, että yhdessä Sievon kaltaisen kumppanin kanssa pystymme entistä paremmin vastaamaan asiakastarpeisiin analyysi- ja raportointivaatimusten osalta. Kumppanuudet alan johtavien toimijoiden kanssa ovat meille keskeisessä roolissa, ja yhteistyö Sievon kanssa tukee strategiaamme myös tältä osin, kertoo Cloudia Oy:n palvelujohtaja Outi Tuohimetsä.

”Cloudian vahva preesens Suomessa ja aggressiivinen kasvuhakuisuus ulkomailla sopivat erittäin hyvin Sievon strategiaan potentiaalisia kumppaneita valitessamme. Mielestäni kaltaistemme innovatiivisten ja ketterien kasvuyritysten tulee rakentaa kumppaniverkostoa, joka auttaa meitä yhdessä palvelemaan asiakkaitamme kattavammin sekä haastamaan vieläkin paremmin alan massiiviset globaalit, ehkä hieman kankeatkin, pelurit” toteaa Sievon myyntijohtaja Jani Heino.

Cloudia Oy

Cloudia Oy on modernien ja älykkäiden hankintaratkaisujen ja sopimuksenhallinnan digitalisoinnin kehittämisen edelläkävijä. Yritys tarjoaa tietoturvasertifioituja ja helppokäyttöisiä ratkaisuja hankintaprosessin, sopimuksen ja toimittajien hallintaan, sekä tarjoaa digitaalisen markkinapaikan ostajien ja myyjien verkostoitumiseen, jossa hankintojen volyymi ylittää kuukausittain jo yli miljardi euroa. Cloudian dynaamiset, pilvipohjaiset palvelut auttavat yrityksiä vastaamaan digiajan haasteisiin, ja hyödyntämään kasvavaa tiedon määrää yksinkertaisen tehokkaasti. Cloudian palveluita voidaan tuottaa Equinixin datakeskuksista, viidestä maanosasta ja yli 180 solmupisteestä.

Seuraa Cloudiaa Twitterissä: @CloudiaOy ja @CloudiaLtd ja LinkedInissä.

Sievo Oy

Sievo on suomalaiset juuret omaava globaali markkinajohtaja hankinnan analytiikan saralla. Sievo tarjoaa järjestelmäratkaisun mm. hankintojen läpinäkyvyyden luomiseen, säästöjen mittaamiseen sekä hankintojen ennustamiseen. Mahdollisuus vertailla oman hankintaorganisaation suoriutumista muihin organisaatioihin dataan perustuen on uusin läpimurto hankintojen johtamisen alalla ja tässä suhteessa Sievon ratkaisu on uraauurtava. Yhdistämällä vahva hankinta- ja analytiikkaosaaminen tekoälyn tuomiin mahdollisuuksiin, Sievo on saanut kehitettyä laajalti tunnustetun kokonaisuuden, jolla monet globaalit organisaatiot kuten Deutsche Telekom, Kellogg’s ja Carlsberg ovat vieneet hankintojen johtamisen seuraavalle tasolle.

 

Lisätietoja:  

 

Outi Tuohimetsä

Director, Services
+358 503977334
outi.tuohimetsa@cloudia.fi

Jani Heino

VP Sales, Nordic and Asia
+358 452681818
jani.heino@sievo.com

Ota yhteyttä