Yrittäjiltä kiitosta Cloudia Pienhankinnalle Mikkelissä

Mikkelin kaupunki otti Cloudia Pienhankinnan käyttöönsä vuonna 2016. Saman vuoden lopussa kaupunki muutti hankintasääntöään niin, että kynnysarvon ylittävien hankintojen lisäksi myös pienhankinnat tulee jatkossa kilpailuttaa sähköisesti Cloudian järjestelmien kautta. Uusi hankintasääntö on jo lyhyessä ajassa nostanut Mikkelin Suomen suurimmaksi Cloudia Pienhankinnan käyttäjäksi, ja vuoden 2017 aikana Mikkelin kaupunki kilpailutti järjestelmän kautta yhteensä 159 pienhankintaa!

Mikkelin kaupungin hankintapäällikkö Jarmo Autere kertoo, että pienhankintoja on tehty laajalla skaalalla, aina materiaaleista palveluihin. Autere sanoo, että hankintayksiköiden mukaan kilpailuttaminen Cloudia Pienhankinnan kautta on ollut aiempaan sähköpostin välityksellä toteutettuun prosessiin verrattuna huomattavasti helpompaa.

-Etenkin tarjousten vertailu sekä niihin liittyvät tiedonannot ovat nopeutuneet merkittävästi. Lisäksi saamme toteutetuista hankinnoista tilastoja mm siitä, mitä kaikkea yksiköt ovat hankkineet.

Kiitosta Cloudia Pienhankinnan käytöstä ovat hankintayksiköiden lisäksi antaneet alueen yrittäjät ja yritysjärjestöt. Cloudia Pienhankinnan kautta toteutetut kilpailutukset ovat saaneet seudulla positiivisen vastaanoton, ja useimmat pienyritykset ovat pitäneet tarjousten tekemistä Cloudia Pienhankinnassa helppona.

-Järjestelmän käyttö on lisännyt hankintojen avoimuutta ja vähentänyt salailun pelkoa yritysmaailmassa, Autere kertoo.

Ota yhteyttä